Yritysvastuu

Keskustelu yritysten yhteiskunnallisesta vastuusta on kasvanut merkittävästi viimeisten vuosien aikana. Yrityksiltä penätään globaalissa kilpailussa entistä enemmän vastuuta ja ennen kaikkea selvityksiä tuotteidensa alkuperästä, toimitusketjusta, henkilöstön kohtelusta ja alihankkijoista. Kuluttajat haluavat tietää yhä enemmän tuotteista ja niiden valmistajista sekä niiden eettisyydestä. Eettisestä sijoittamisesta on tullut todellinen vaihtoehto. Useat pörssiyhtiöt ovat ottaneet erilaiset eettiset indeksit tosissaan. Samaan aikaan usealle yritykselle on edelleen osin epäselvää, mitä yritysvastuu on, kuinka siitä pitäisi viestiä ja miten siitä voisi tehdä strategisen kilpailuvaltin. 2000-luvun yritysvastuu on paljon enemmän kuin lainasäädännön noudattamista, se on ympäröivän yhteiskunnan antama lisenssi tehdä liiketoimintaa ja ennen kaikkea strateginen mahdollisuus tehdä kestävää taloudellista menestystä.

Me Pohjoisrannassa autamme asiakkaitamme ymmärtämään, mitä yritysvastuu on ja miten siitä voidaan tehdä yrityksen strategiaan liittyvä kilpailutekijä. Konsultoimme myös mitä ja millaisilla keinoilla yritysvastuusta kannattaa kertoa sidosryhmilleen. Luomme siltoja yritysten ja kansalaisliikkeiden välille.

Yritysvastuu on osa hyvää mainetta, mutta siihen liittyy myös paljon riskejä. Autamme asiakkaitamme näkemään, millaisia riskejä vastuullisuushankkeet voivat maineen kannalta tuoda. Meillä on kokemusta yritysvastuulinjausten tekemisestä, vastuuraporteista ja yritysvastuun viestimisestä eri sidosryhmille.

Pohjoisranta tarjoaa yritysvastuuasioissa mm. seuraavia palveluita:

  • yritysvastuun strateginen konsultointi
  • yritysvastuupolicyt
  • yritysvastuu- ja ympäristöraportit
  • yritysvastuuviestinnän konsultointi ja toteutus
  • yritysvastuuhankkeiden arviointi ja seuranta